VV:n kesäretki Lammassaareen (Alkuperäinen julkaisu 10.6.2016)

Sitä välillä unohtaa miten hieno paikka Helsinki on. Poikkesimme tänään noin 10 hengen porukalla Lammassaaressa, josta on muotoutunut vuosien aikana vuorovaikeutuslaisten virallinen kesäretken kohde. Lammassaari on upea paikka, jossa tuntee olevansa täysin muualla kuin parin kilometrin päässä maamme pääkaupungin ydinkeskustasta. Kuultiinkin hauskoja tarinoita siitä, miten erimerkiksi yksi kesäretkeilijöitämme totesi luulleensa ala-asteretkellä olevansa Espoossa Lammassaaren vierailullaan. Niinhän sitä voisi erehtyä luulemaan edelleen.

Vaikka päivälle ennustettiinkin huonoa säätä, saimme kylpeä koko retken ajan kauniissa ilta-auringonpaisteessa. Harmiksemme ilma ei kuitenkaan ollut tosiasiassa niin lämmin  miltä näytti; siis heinäkuiselta hellerajoja hipovalta helteeltä. Ensi viikolla takit voi kuitenkin jättää taas naulakoihin ainakin sääennusteiden mukaan. Pidetään sille peukkuja. Kesäfiiliksesen nostatuksessa mukana myös varta vasten hankittu valkoviinitonkka sekä nyyttäriperiaatteen mukaisesti osallistujien itsensä hankkimat yhteiseväät.

Päästäkseen Lammassaareen, pitää pitkospuita piktin kävellä ainakin kilometri.

Jos joku miettii mistä Lammassaari on saanut nimensä, on vastaus melkein liiankin itsestäänselvä ollakseen totta; lampaista. En tiedä miten ne ovat sinne päätyneet enkä tiedä mitä mieltä ne itse kaupunkilaissaaristoelämästään ovat, mutta kesyiltä ainakin vaikuttivat. Vastoin odotuksia, lampaat lähtivät seuraamaan meitä heti meidät nähtyään ja kävelivät kanssamme kallioille asti vierellämme kuin koirat. Terve epäluulo sai kuitenkin kolmikon jäämään lähinnä seuraamaan touhujamme pienen, turvallisen etäisyyden päähän.

Utelias ja reipas lammaskolmikko
Pörröistä ja sympaattista eläinseuraa
Epäluulo lopulta voittaa uteliaisuuden

Muita fiiliksiä tästä illasta? Ensinnäkseen MMYL ry voisi hankkia tiedekuntalaistensa iloksi saarelle samanlaisen pienen mökin hupikäyttöön mitä saarella näytti olevan joka polun varrella. Toisekseen oli virkistävää ja oikeasti aika mukavaa nähdä välillä myös vanhempia opiskelijoitamme. Ainejärjestömme on kovin pieni ja lähes kaikkien hallituslaistenkin ollessa fukseja ei vanhempiin opiskelijoihin tule niin pidettyä yhteyttä. Meitä fukseja paikalla oli tällä kertaa vain kaksi. Orastavaa identiteettikriisiä potien, nyt alkavat olemaan viimeiset hetket käsillä, kun itseään voi enää ylipäätään kutsua fuksiksi. Miten tässä näin pääsi käymään? Kokonainen lukuvuosi ohi, nyt jo? Äskenhän se vasta alkoi. No, kuten sanonta kertoo; hyvässä seurassa aika menee nopeasti. Niin totisesti menee. Kiitos Helsingin yliopisto ja kiitos Vuorovaikeutus ry. Tähän on hyvä lopettaa ja syksyllä tästä on erittäin hyvä jatkaa. Toivottavasti näemme vielä tämän illan kaltaisten, iloisten tunnelmien merkeissä jatkossakin kesän aikana.

Tässä vielä muutamia kuvia tältä päivältä:

Iloinen ympyrä VV:läisiä ja vähän muitakin
Rentoa illanviettoa
Del två
Aika lähteä kotiin.
Sihteeri ja tiedottaja pääsivät itsekin kuvaan.
Huonoa säätä luvattiin, mutta toisin kävi. Fiksu pelaa varman päälle.

Toisille meistä kesä tarkoittaa töiden aloittamista, toisille kesäopintoja, toisille festarisesongista nauttimista, maailmanmatkaamista ja maakunnassa rentoutumista. Joillekin kaikkea sitä ja osalle kaikkea muuta. Osalle jotain siltä väliltä. Olkoon kesämme kuitenkin ennen kaikkea aurinkoinen, täynnä kukkaloistoa, iloa, naurua ja huolentonta mieltä. Nauttikaamme siitä niin paljon kuin voimme ja muistakaamme, että elämä on tässä ja nyt.

Olemme kaikki sen ansainneet.

Kiitos tästä upeasta vuodesta kuuluu teille. Teille, joiden ansiosta tämä vuosi on ollut yksi elämäni ikimuistoisimmista. En voisi olla kiitollisempi.

-Helena

Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

Tove Jansson

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *