Fuksivuoteni fillarikommarina (Alkuperäinen julkaisu 17.2.2017)

Auringon paistaessa ensimmäistä kertaa sitten juhannuksen, on Vuorovaikeutuksen uuden tiedottajan aika herätä talviuniltaan…

Nuoruuden haaveeni maailman pelastamisesta kokivat kovat kolauksen jo vuonna 2012, kun varma Laudatur maantieteen ylioppilaskirjoituksista tulikin takaisin Cum laudena. Eihän maapalloa voi pelastaa ellei ole maantieteilijä. Kirkas mielikuva maantieteen opiskelusta alkoi muuttua tummemmaksi kuin kivihiilivoimalan savukaasu. Kuitenkin tästä sisuuntuneena päädyin avoimen yliopiston maantieteen luennoille. Toisen luennon jälkeen minulle selkeni jotain: Minusta ei koskaan tulee maantieteilijää. Litosfäärilaatat eivät yksinkertaisesti kiinnosta.

Samalla ajatus yliopistossa opiskelusta hävisi. Seuraavan kolmen vuoden aikana hippiydyin pahasti. Aloin syömään kasvisruokaa ja käyttämään villapaitoja. Viime keväänä ajatus yliopistosta palasi takaisin aivojeni perukoilta tietoisuuteni: Ehkei minun tarvitsekaan olla maantieteilijä, jotta voin pelastaa maailman (tai jotta voisin mennä yliopistoon). Kuitenkin piti löytää jokin kiinnostava koulutusohjelma. Pitkän tieteellisen tutkimuksen jälkeen yksi nousi ylitse muiden… Ympäristö- ja luonnonvaraekonomia (Lyhyemmin YLE)!

Joten täällä mä nyt olen. Kirjoitan ainejärjestön blogia Viikissä! Ennen heinäkuuta en ollut kuullutkaan koko Viikistä. Oletin sen sijaitsevat Helsingissä, sillä Helsingin yliopistoon olin mielestäni hakenut opiskelemaan. Kysyessäni Kalliossa asuvalta hipsteri-siskoltani Viikistä sain vastaukseksi: “Ihan kiva paikka, mut en haluis asua”. Nyt muutaman kuukauden viikissä asuneena mielestäni viikki on kiva paikka, jossa mielelläni asun. Itseäni ei ainakaan häiritse se ettei McCormickin uusi vegeravintola olekaan kahden minuutin kävelymatkan päässä. Mieluummin asun sellaisessa paikassa jossa voin kävellä metsään. Toisaalta olen tottunut asumaan korvessa, joten viikki on oikea paikka mulle.

Fuksivuosi on ollut tähän mennessä ihan mahtavaa aikaa. Alussa itselleni tuli aikamoinen ikäkriisi huomatessani että olen 23-vuotiaana fuksina melkein kaikkia kurssikavereita vanhempi. Tästä pääsin kuitenkin nopeasti yli, sillä huomasin etten ole henkisesti yhtään sen aikuisempi kuin juuri ylioppilaaksi valmistunut 18-vuotias. Muutaman kuukauden aikana on tullut ravattua aika paljon kaikenlaisissa opiskelijatapahtumissa. Samalla on tutustunut uusiin ihan huippuihin ihmisiin.

Heti ekalla viikolla sai myös ensimmäisen kosketuksen ainejärjestötoimintaan. Kiinnostus heräsi heti ekassa Vuorovaikeutuksen tapahtumassa. Syksyllä pääsin jopa VV:n ekskulle Krakovaan, jonka jälkeen päätin lähteä VV:n toimintaan mukaan. VV:ssä on mielestäni tosi rento ja tiivis porukka. Nyt siis olen VV:n tiedottajana, joten pääsen tukkimaan ihmisten sähköpostit täyteen tiedotteita ja kirjoittelemaan blogia 🙂

Itse opiskelu on ollut mielenkiintoista ja ainakin itsellinen sopivan haastavaa.. Välillä on tuntunut erittäin turhauttavalta kun ei mistään mitään ymmärrä. Kuitenkin on oppinut asioita, joita ei olisi koskaan edes osannut ajatella oppivansa. On ollut kiinnostavia kursseja (Ripan ja Markun kurssit <3), ja ehkäpä muutama vähän vähemmän kiinnostava. Välillä päähän sattuu liiallisen opiskelun takia ja välillä päänsärky johtuu ihan jostain muusta. Kaiken kaikkiaan oon tyytyväinen että oon löytänyt itseni tänne Viikiin pellon keskelle.

Oula Rinne – Vuorovaikeutuksen tiedottaja, Ympäristö- ja luonnonvaraekonomian fuksi ja wannabe fillarikommari