Voisinko olla ikuinen fuksi?

Toivoisin voivani sanoa, että näin puolivälissä kandiopintoja minulla on jo hyvä käsitys ympäristö- ja luonnonvaraekonomiasta: osaisin hyödyntää eri ympäristötaloustieteellisiä malleja eri tilanteisiin, selittää miten päästökauppa toimii tai miksi turvetta vielä käytetään Suomessa. Tiedän näistä asioista enemmän kuin vuosi sitten, mutta vieläkin turhauttavan vähän.

Viime lukuvuotena, eli fuksivuotenani, hyödynsin täysin mitoin fuksiuden hyötyjä ja erityisesti mahdollisuutta esittää ns. tyhmiä kysymyksiä. Olen aina ollut tiedonjanoinen eikä opittavasta ole ollut puutetta. Sovellettua taloustiedettä opiskellessa tulee luettua paljon muutakin kuin ”pelkkää” mikrotaloustiedettä, jossa varmaan jo itsessään olisi tarpeeksi opittavaa yhdeksi elämäksi. Talousjärjestelmämme on kompleksi. Aivomme ja käyttäytymisemme ovat ihmeellisiä ja ihmiskunnan haasteet suuria ja monimutkaisia.

Usein koen, että mitä enemmän opin, sitä vähemmän tiedän. Oppiessani jotain täysin uutta, tulen samalla tietoiseksi siitä, etten ollut ollut tietoinen siitä, etten tiennyt siitä asiasta ennen. (Anteeksi monimutkainen lause.) Joka kerta yllätyn siitä, miten vähän todellisuudessa tiedän maailmasta, jossa elän. Vaikka kuinka paljon ikinä opiskelisimme emme tule elämämme lopussa vieläkään tietämään kuin häviävän määrän mistään.

Sen kuitenkin (ehkä) tiedän, että meillä on nuorina aikuisina, yhteiskuntana ja ihmisinä paljon pelissä. Tämä voi tuntua ihan h***n ahdistavalta. Ihmisillä on paljon valtaa ja löytyy paljon tutkimusta vaikutuksistamme biosfääriin. Maailmantilanne saisi mielellään olla parempi, mutta olen myös varma, että se voisi olla huonompi. Olemme verrattain nuori nisäkäslaji, ja haluan uskoa siihen, että meillä olisi mahdollisuus kehittyä parempaan suuntaan, kehittää kestävämpiä yhteiskuntarakenteita ja edistää hyvinvointia. Se, että on opintosuuntia kuten ympäristö- ja luonnonvarataloustiede kertoo siitä, että on ihmisiä, joilla on tahtoa elää maapallon kantokykyjen sisäpuolella ja ymmärtää miten voisimme käyttää luonnonvarojamme viisaammin.

Miten tämä kaikki sitten liittyy fuksiuteen? Kun toinen opiskeluvuoteni alkoi, jouduin vastentahtoisesti luopumaan fuksietiketistäni. Tarkoittiko tämä, etten enää yhtä vilpittömästi voinut kysyä tyhmiä kysymyksiä? No, eihän se ihan niin mene. Viime lukuvuonna huomasin miten paljon opin, kun suoraan kysyin tarkennusta asioihin, jotka jäivät epäselviksi. Ei voi olettaa, että sinä tiedät samat asiat kuin minä. On itsestään selvää, että jokainen meistä tietää paljon eri asioita, ja helpoin tapa kehittyä, on jakaa tietoa, esittää kysymyksiä ja jatkokysymyksiä sekä ottaa selvää asioista. Uskon, että vain hyväksymällä miten vähän tiedämme, voimme alkaa ymmärtämään kompleksista maailmaamme ja olla osana ratkaisuja.

Toivon, että tämä tiedonjanoisen fuksin ajattelutapa tulee aina säilymään minussa, vaikka vuosien varrella kehittyisinkin jonkun alan asiantuntijaksi. Aina tulee olemaan varaa kehittyä, niin syvyydessä kuin laajuudessa. Meillä on paljon voitettavaa, jos ymmärrämme toisiamme ja maailmaa paremmin. Joten seuraavan kerran, kun tulee tilaisuus, jolloin sinulla on tyhmä kysymys: kysy ja ota selvää! Hyväksy, että tietoa on rajattomasti, mutta sinä olet rajallinen, joten tulet aina olemaan ensimmäisen vuoden opiskelija jossain aiheessa. Olemme maailman edessä kuin fuksi ensimmäisellä luennollaan. Mutta kuten fuksi, muistathan myös juhlia ja nauttia elämästä kysymysten ja työn välissä!

Karla Still – ikikyselevä 2. vuoden YET-opiskelija